keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Tuotetesti: Autoglym Soft top clean & protect kit

 Tuotetestissä Autoglymin rättikaton pesu ja hoitoaine setti. Valmis paketti sisältää pesuaineen, hoitoaineen ja molemmille erilaiset sienet, joilla aineet levitettään kangaskattoon. Alle neljän kympin pakettihinnalla saa käsiteltyä ainakin kaksi henkilöauton kattoa. AutoGlymin sivuilta löytyy hyvät ohjeet ja videot tuotteelle, ja se on melko yksinkertainen prosessi. Tärkeintä on ehkä varmistaa, ettei samana päivänä sada vettä, saati lunta tai räntää, sillä katon täytyy kuivua kauttaaltaan käsittelyn jälkeen.

 


Omassa kohteessa auto oli pesty hiljattain, joten katto oli kohtuullisen puhdas. Minkäänlaista hylkivyyttä siinä ei ollut, joten vastaavaa operaatiota ei oltu ainakaan hetkeen tehty. Projekti aloitetaan imuroimalla katosta irtolika, siitepöly, lehdet ynnä muut pois. Katto kastellaan seuraavaksi vedellä märäksi.




Sen jälkeen pesuaineesta kaadetaan erilliseen astiaan puolet, ja lisätään samanverran vettä. Seos sekoitetaan ja se levitettään kauttaaltaan kattoon. Kankaan täytyy kokonaisuudessaa kastua pesuaineesta. 



Sen jälkeen ainetta hangataan kattoon ristikkäisin vedoin pieni alue kerrallaan. Itse suosin noin 50cm x 50cm aluetta. Tätä toistetaan niin kauan, että koko 500ml neste on käytetty kattoon. 



Hieman ehkä ihmettelin, miksi koko seos on aivan pakko käyttää, sillä tuntui siltä, että puoletkin olisi riittänyt. Jokatapauksessa käytin koko seoksen, jonka vuoksi kävin katon läpi sienellä neljä kertaa joka paikasta. Pesun jälkeen pinta huuhdellaan vedellä ja huomiona, että painepesuria ei saa käyttää. Kasteluletku toimii hyvin.



Seuraava vaihe on pinnoittaa kangas. Katto jätetään märäksi huuhtelun jälkeen, ja pinnoitetta levitetään sienellä koko katon alueelle sille tarkoitetulla sienellä. Ohjeessa on käyttää purkista suoraan puolet, mikä jälleen tuntui hieman ylimitoitetulta määrältä. Tässäkin tapauksessa kävin katon läpi vähintään saman neljä kertaa, jonka jälkeen se jätetään kuivumaan.





Itse tein homman ulkona, ja sää näytti sateiselta, joten peitin katon ohuella muovilla. Se oli oikea ratkaisu, sillä puolen tunnin päästä satoikin jo lunta, vettä ja räntää. Pidin muovia paikallaan väljästi pari päivää, ja katto sai kunnolla kuivua. Pesun jälkeen on helppo huomata, että pinta on nyt selkeästi hydrofobinen ja vesi pisaroituu kankaan päälle. Edelleen autoa pestessä pinta kastuu kyllä, kun vettä tulee riittävästi, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin normaalin sateen tuo kestää hienosti.



Yhteenvetona helppo ja melko edullinen tapa antaa lisäsuojaa katolle. Olisin toivonut ehkä hieman enemmän sävyn syventymistä itse kankaassa, mutta käytännössä tällä ei ollut oikeastaan mitään vaikutusta katon ulkonäköön. Korkeintaa siinä mielessä, että se säilyy puhtaampana. Kuitenkin siis hyvä tuote, ja varmasti käytän toisenkin kerran.


Tuotetesti: Tokya Mini-32 - akkukäyttöinen pienoiskiillotuskone




Tuotetestissä tällä kertaa Autoduden Tokya Mini-32 akkukiillotuskone. Tässä keskikoon versiossa on tallakoot 40mm. 50mm ja 75mm. Itsellä entuudestaan on jo Mini 21 akkukiillotuskone, jossa on tallat 30mm ja 50mm. Jos näitä kahta konetta vertaa toisiinsa, on Mini-32 tietysti rotevampi kooltaan verrattuna pikkuveljeensä, mutta puhutaan silti varsin kompaktista laitteesta.




 Akun koko on sama 2500mAh, joka kestää yllättävän hyvin täyteen ladattuna kovempaakin käyttöä. Yhdellä akulla kiillottelee vaikkapa vannesarjan, ja kahdella akulla pärjää hyvin henkilöauton kiillotuksessa, tietenkin sillä edellytyksellä, että laite on vaan apuna ahtaimmissa paikoissa. Luonnollisestikaan tuon kokoisella laitteella ei koko autoa ole järkeä kiillottaa.


Paketissa mukana tulee kone, joka itsessään on Rotary/suoraveto. Lisäosalla saadaan tehtyä siitä epäkesko, ja vaihtoehtoja on kaksi, 3mm ja 12mm epäkeskoliikkeellä olevaa adapteria. Mukana tulee rotarykäyttöön kaksi jatkovartta 30mm ja 60mm. Pienenä harmituksena ja puutteena jatkovarret on käytettävissä ainoastaan 40mm ja 50mm talloille, sillä niissä on M6 kierre. 75mm tallassa on M8 kierre, ja sitä voi käyttää ainoastaan 12mm epäkesko-osan kanssa. 


Omassa testiprojektissa tarkoitus oli hyödyntää laitetta nimenomaan rotaryna vesihiotun puskurin kiillottamiseen, ja 75mm laikka olisi siihen juuri passeli. Harmittavasti tuo combo ei ollut mahdollinen, joten päädyin käyttämään 50mm tallaa ja laikkaa ahtaimpiin alueisiin, ja isoa verkkovirtarotarya 75mm tallalla itse puskurin kiillottamiseen.





50mm rotary combolla oli miellyttävä ajaa takaluukun kilvenupotuksen seutu ja sillä pääsi hyvin spoilereiden ja merkkien reunoihin asti. Vielä näitäkin ahtaimpiin väleihin koneeksi valikoitui sitten Mini-21 30mm laikalla. Optimi ratkaisu onkin, että on molemmat koneet, ettei tarvitse vaihdella jatkuvasti pienen ja keskikokoisen tallan ja laikan välillä. 




Mini-32 isosta tallasta epäkeskotoiminnalla saatiin sitten paras hyöty irti kun ahtaassa tallissa piti päästä kiillottamaan ovien alapinnat ja helmamuovit. 


Kevyellä ja kompaktilla koneella pääsee helpommin tekemään tasaista jälkeä, kuin isommalla koneella tilan puolesta. Toki jos auton saa nostettua ylemmäs, ja sivuilla on riittävästi tilaa, on iso kone tietenkin valinta myös alaosiin. Pienessä autotallissa pieni kone kuitenkin parantaa tilannetta ja on ergonomialtaan mukavampi.
Tehon puolesta kone jatkaa pienemmän version kanssa samaa linjaa, eli se on yllättävän kyvykäs. Jopa siinä määrin, että pienemmissä hommissa iso kone jää entistä useammin hyllyyn roikkumaan, ja käteen tarttuu kätevä johdoton Mini. Tietenkään laitteen käyttöä ei tarvitse rajoittaa pelkkään kiillottamiseen, silla talloihin saa tietysti myös vaikkapa hiomapapereita. Tässä ominaisuudessa varsinkin Mini-21 on ollut yllättävän isolla käytöllä, kun on pitänyt päästä hiomaan vaikeita pieniä alueita, mihin tavallisella epäkeskohiomakoneella ei mahdu, ja muuten menisi käsitöiksi.


Molemmissa koneissa mukana tulee myös pesuharjapäitä, joilla pääsee näppärästi pesemään esimerkiksi auton pilariverhoiluja tai vaikkapa konsolin lokeroita. Laikkavalikoima on muutenkin harvinaisen runsas, ja mukana tulee laikkoja kaikissa tallakoissa ja useassa eri kovuudessa. Lisäksi mukana on myös villalaikat. Jälleen pienenä noottina voisi mainita, että ohuet vaahtomuovilaikat eivät aivan anna parasta käyttökokemusta, sillä pienien, monimuotoisten välien kiillotus ei aina tahdo onnistua, kun laikka ei muotoudu riittävästi kohteeseen. Niinpä käytin itse paksumpia laikkoja, joiden kanssa ei tarvinnut pelätä, että tallan reuna nappaa kiinni johonkin pintaan ja jättää jäljen.

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että mini 32 jatkaa samalla hyvällä linjalla kuin aiempi Mini-21. Koneessa on puhtia ja se on monipuolinen. Mikäli näistä kahdesta pitäisi valita yksi, ottaisin Mini-32, sillä se toimii paremmin myös isommilla pinnoilla 75mm tallan ansiosta, mutta tarvittaessa 40mm tallalla pääsee jo todella ahtaisiin väleihin. Molempia koneita voi hyödyntää kiillotuksen lisäksi myös hiomisessa ja verhoilunpesussa.

Plussat ja miinukset:

+ Koko

+ Teho

+ Akunkesto

+ Rotary + Epäkeskovaihtoehdot

+ Tarvikkeita kuten laikkoja runsaasti.

+ Siisti kuljetussalkku


- Mikäli tuotetta haluttaisiin parantaa, haluaisin 75mm tallalle rotarykiinnityksen ja siihen soveltuvat jatkotangot. Se on ehdottomasti isoin puute tällä hetkellä. Samoin laikkojen paksuuden voisi helposti tuplata, nykyiset noin 10mm paksut laikat on mielestäni liian ohuita ainakin 50mm ja 75mm tallojen kanssa käytettäväksi. Laikkoja voi kuitenkin ostaa erikseen sellaisia kuin haluaa, joten se ei konetta huononna. 

Hyvillä mielin voin suositella laitetta, sillä se tehostaa montaakin eri työvaihetta.


https://www.autodude.fi/fi/tuote/kiillotuskone_tokya_mini-21


https://www.autodude.fi/fi/tuote/kiillotuskone_tokya_mini_32


maanantai 18. huhtikuuta 2022

American Car Show 2022

Pääsiäisenä päästiin vihdoin autonäyttelypuuhiin 2-vuoden tauon jälkeen. Koronan siirtämä American car show järjestettiin nyt 15-17.4.2022. Sen verran oli meilläkin tuisketta, etteipä tullut tänne blogiin edes laitettua mitään mainosta, mutta seuraajat Instagramissa ja Facebookissa varmaankin huomasivat, että siellähän se meidän osasto nyt tälläkertaa on.

250B Kärryssä ja lähdössä kohti etelää.

Osastolle oli jo silloin 2020 tarkoitus viedä juuri valmistunut 190E ja Juhan 250B, eikä kaluston osalta tullut muutoksia. Myös Juhan sohva haluttiin mukaan, sillä se jos mikä on todellinen showstopper. Myös suunnitelmat osaston layoutista oli tehty jo pari vuotta takaperin, ja hankittu sinne tarvittava materiaali. Tälle kevättä jäi ainoastaan tutkia pohjakarttaa millaiseen paikkaan pääsisimme.

Osaston paikka oli päähallissa takaseinällä.

Kevään -22 osalta varmaankin kaikki ovat huomanneet, että kelit on olleet hyvin talviset vielä näinkin myöhään, ja sitäkautta tiet kamalassa kunnossa. Tuosta syystä Juha ottikin yhteyttä Ascarin autovuokraamoon Seinäjoelle, ja vuokrasi sieltä Euro Wagonin umpitrailerin. Näyttelyissä auton pesumahdollisuudet on hieman vajavaiset, joten on aina huomattavasti helpompaa, jos autoa ei tarvitse lähteä paikanpäällä pesemään. Pitkän torstain startti tapahtui Lapualta jo hieman klo. 4.00 jälkeen, ja Lahdessa kuljetus oli hieman ennen kello yhdeksää. Ettei kaikki olisi ihan ruusuilla tanssimista, tehtiin 250:iin vielä pientä korjausmaalusta omassa tallissa tuolloin aamutuimaan. Vihdoin pääsimme lähtemään kohti Helsinkiä, ja Messukeskuksella olimme puoliltapäivin. Tuolla reissulla etsimme ainoastaan osastomme ja veimme Pohjanmaan tavarat sekä W123:n halliin. Sieltä nokka takaisin Lahtea kohti, ja 190:n, sekä omien messutavaroiden nouto. Lopulta kaikki tavarat olivat perillä ennen puolta viittä iltapäivällä.

Ensimmäinen tavaraerä tuotu halliin.

Siitä se työ sitten alkoi, ja onneksi paikalle oli päässyt auttamaan Hämäläisen Petri Porvoosta, ja illemmalla remmiin mukaan tuli myös Tuomas Pohjola Lapualta. Osastosta haluttiin mahdollisimman näyttävä, koska 80-luvun Mersut eivät tuollaisessa messuympäristössä ole sitä itsessään mitenkään merkittävästi. Garage Fiftyninen osastohan oli myös Classic puolella, jossa kuitenkin on melko konservatiivinen meininki. Rakennus alkoi sähköjen vetämisellä, jotka haluttiin maton alle piiloon. Sitten mattoa oikeaan pituuteen, ja lopuksi autot päälle. Cosworthin alle oli suunniteltu korokkeet, että se saataisiin ilmaan. Silloin alle saataisiin peilit, jolloin myös viimeistelty alusta näkyy. Toki tässä välissä oli jo ajettu kaksi kesää, joten ihan niin virheetön alustakaan ei enää ollut, kuin se olisi ollut silloin -20.

Cossukin pääsi puhtaana perille.

Messumatot oli olleet rullalla 4-vuotta, joten pientä makkaraa.

Osasto hakee paikkaansa

Cossu nostettu korokkeille.

Arvoimme näyttelyn kunniaksi yhden "Garage - Ensiapusalkun".

Juhan tekemä W123 sohva sijoitettiin keskelle, jolloin se varmasti herättäisi huomiota kävijöissä, vaikkei muuten Mersut niin kiinnostaisikaan. Järjestimme osastolla myös "Garage - Ensiapusalkun" arvonnan, jonka onnekkaaksi voittajaksi pääsi Kirsi Kotkasta.





Palkintojen jakoa seuratessamme olimme ällikällä lyötyjä, kun Kerho-osastojen 1-palkinnon kohdalla lausuttiin nimi Garage Fiftynine. Emme todellakaan odottaneet, että saisimme mitään palkintoja, joten tästä iso kiitos arvostuksesta järjestäjien suuntaan. Isolle työlle ja raskaalle nelipäiväiselle saatiin siis hieno lopputulos. 


Pitkän päivän päätteeksi ajelin hienossa kevätsäässä oman autoni takaisin Lahteen, ja Juha seurasi vielä perässä osastotarpeiden kanssa, joita tulisin tarvitsemaan myöhemmin Classic Motor Showssa Lahdessa. Päivän ollessa jo melkoisen pitkällä, lähti Juha ajamaan vielä yhdistelmää Lapualle, ja puoli kahdelta yöllä oli kuuleman mukaan päässyt turvallisesti kotiin.

Garage kiittää osastolla vierailleita ja näyttelyn järjestäjiä, oli hieno reissu taas. Nyt karavaani kulkee jo edellämainittuun Lahden Classiciin, jossa esillä on ainoastaan 2.3-16 hieman pienemmällä osastolla, nähdään siis siellä!

Vasemmalta: Petri H, Tuomas P, Juha ja Antti. Kiitos apukäsille.

PS. Monet saattoivatkin huomata, että tuo W123 250 olisi myynnissä. Mikäli kiinnostusta autoon heräsi, voit ottaa yhteyttä vaikkapa garagefiftynine@gmail.com.